MEISTÄ

Aalto Business Law on vuonna 2003 perustettu yritysjuridiikan ainejärjestö, jonka toimintaan ovat tervetulleita kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat, jotka ovat kiinnostuneita yritysjuridiikan moninaisista vivahteista.

Ainejärjestön tavoitteena on parantaa yritysjuridiikkaa lukevien opiskelijoiden opintomahdollisuuksia, yhteyksiä työelämään sekä yleistä tietämystä yritysjuridiikkaan liittyvistä asioista. Lisäksi tarkoituksena on yhdistää yritysjuridiikan opiskelijoita ja pitää yhteyttä muihin ainejärjestöihin sekä vanhoihin jäseniin.

Ainejärjestö on opiskelijavetoinen ja sen hallitus koostuu Aalto-yliopiston opiskelijoista. Kaikki yhteistyöstä saadut varat käytetään toiminnan kehittämiseen ja pyörittämiseen.

Aalto Business Law järjestää erilaisia työelämälähtöisiä tapahtumia vuoden aikana. Tapahtumia on esimerkiksi excursiot, afterworkit, urailta sekä perinteiset Juryn jurrit. Loppuvuodesta järjestetään myös yhdistetyt Pikkujoulut sekä Hallitusvalinta, mitä ei kannata jättää välistä! Aalto Business Law:n toiminta ja tapahtumat ovat avoimia kaikille yritysjuridiikasta kiinnostuneille Aalto-yliopiston opiskelijoille.

Aalto Business Law on myös AYY:n erityisasemayhdistys.

Aalto Business Law:n toteemieläin on yksisarvinen!

Vaikka yritysjuridiikka on kasvava pääaine niin kandien kuin maistereiden keskuudessa, se on silti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pienin pääaine. Siitä huolimatta se on oiva vaihtoehto yritysjuridiikasta kiinnostuneille uniikeille yksisarvisille.